Kesä meni eikä edes viheltänyt mennessään. Ensin odoteltiin pari kuukautta sen tuloa ja hitaasti se tuli mutta nopeasti se lähti. Jotkut vielä syyskuun auringosta vääntävät että ”nythän se kesä jatkuu loppupäässä kun alku oli kylmää”. Ei ole kuulkaa kesä vaikka kuinka aurinko paistaisi jos aamulla saa autonikkunoita skrapata. Paistaa se aurinko talvellakin paukkupakkasilla, ei auringonpaiste tarkoita kesää. Ja ennenkuin kukaan ehtii tästä saada negatiivista sävyä, kerron, että kyllä pidän minäkin syyskuun ja lokakuunkin auringonpaisteesta mutta en väitä että se on kesää. Kesä oli lyhyt ja vähäluminen kuten Suomessa monesti on. Nyt odotellaan lyhyttä ja vähälumista talvea, joka todennäköisesti on tulossa. Kesien ja talvien välillä saamme nauttia loskaisista syksyistä ja keväistä, jotka joka vuosi ovat takuuvarmasti todella pitkiä eikä kukaan niitä odota.
Itse näen jokaisessa vuodenajassa kuitenkin hyviä ja huonoja puolia. Syksyllä on kaunista. Pääasiassa. Paitsi nyt kun katson pihalle. On harmaata, pilvistä ja sumeaa.
Tiistaina oli huikean kaunista, kun kävimme päiväreissulla Uudenkaupungin Pamprinniemen luontopolulla.
Raamattuluontopolku. Sopii myös ateisteille tahi pakanoille.
Mielenkiintoinen ja uusi aspekti oli tosiaan tuo Raamatun osallisuus. Pienin välimatkoin oli polulle ripoteltu perinteisten luontoinfotaulujen sijaan Raamattutauluja, joissa kerrottiin tiivistelmiä Raamatun tapahtumista kuvan kera. Ensimmäisen jaksoin lukea ihan kokonaan, muita en valitettavasti vaikken ihan ateistiksi tai pakanaksi tunnustaudukaan. Jäi kaivertamaan mieltä, kun ensimmäisessä taulussa kerrottiin kuinka Pietari kielsi Jeesuksen ja lopussa oli kysymys, miten Pietarille kävi kun hän tämän teki. Jäin pohtimaan ja toivoin että seuraavassa taulussa olisi vastaus jatkokertomuksen tyylisesti, mutta ei ollut. Mielenkiinto lopahti sitten. Ilmeisesti tavoitteena oli saada kulkijat tutkimaan Raamattua kotona omalla ajallaan, mutta ikävä kyllä en omasta elämästäni löydä sellaista aikaa, en ole kyllä pahemmin etsinytkään.
Mitä sen sijaan olen etsinyt ja etsin noiden Raamattutaulujenkin lomassa, niin geokätköjä. Pamprinniemeltä saaliina oli 16 kätköä plus muutama matkalta sinne ja takaisin. Ja kun mainitsin, että oli kaunista, en tarkoittanut tuota Raamattukylttiä vaan näitä maisemia.
Ei lainkaan hassummat maisemat kätköjen kaiveluun. Tuli katseltua muutakin kuin kivenkoloja tällä reissulla.
Tein jälleen myös läheistä tuttavuutta männyn kanssa.
Reitti oli pituudeltaan reilu 4 kilometriä ja puolet siitä kulki noissa merimaisemissa. Niemenkärjestä käännyttiin paluureitille, joka meni sitten perinteisempää metsää pitkin, joskin välillä rantaviiva näkyi mutta vesialue siellä suunnalla oli kapeampi lahti eikä maisemallisesti juurikaan liikuttava verrattuna tuohon toiseen puoleen.
Niemen kärjessä oli polun aiheelle ominaisesti risti, ilmeisesti alunperin pystytetty tervehtimään mereltä tulijoita.
Näissä maisemissa etsimme yhtä kätköä kymmenisen minuuttia ja sen jälkeen pidettiin teetauko. Siihen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa etsimään mielenrauhaa.
Kotiin lähdettiin ajelemaan vähän myöhässä aikataulusta; tarkoitus oli, että oltaisiin kotona viideltä, jotta armas aviopuolisoni (Juu, sellainen siitä tuli tämän kesän aikana, vaikka lyhyehkö olikin. Kesä ja puoliso.) ehtisi seuraamaan Kalevan Pallon kilvoittelua paikallista Palloseuraa vastaan. Minulla taas oli aikataulussa ehtiä opiskelukaverin luo pitämään läksypiiriä, joka sekin sitten viivästyi. Kätköilijöiden läheisten ja tuttavien onkin syytä aina lisätä aikatauluihin harrastuksen vakavuudesta riippuen puolesta tunnista kolmeen tuntiin, joissain tilanteissa puhutaan ehkä jopa vuorokausista…
No KalPa hävisi joten hyvä ettei ehtinyt ja opiskelutkin meni taas juoruilun puolelle lopulta joten suurta vahinkoa ei tapahtunut.
Kesä tosiaankin meni jo, enkä muistanut/jaksanut/ehtinyt kirjoitella retkitarinoita. Kesäkuu meni odotellessa pääsykoetuloksia koulusta. Heinä- ja elokuu liukuivat käsistä kun hääjärjestelyissä piti kiirettä. Syyskuussa olen yrittänyt keskittyä siihen saamani opiskelupaikan aiheuttamaan työmäärään. Tänään opiskelin Suomen Lapsi- ja perhepolitiikkaa – englanniksi. Pari tiivistä tuntia sitä, kunnes pälkähti mieleen, että pystyisin kuvien ja tekstin avulla palaamaan tiistain rentouttavaan tilaan. Melko hyvin onnistuin.
Kesällä kävimme kyllä retkillä; Nuuksiossa, Kuhankuonolla, auto-teltta-reissulla Häme – Keski-Suomi – Pirkanmaa – Satakunta… Uusi Kansallispuisto tuli omaan plakkariin kun yövyimme Seitsemisessä. Teijon Kansallispuistoon tutustuimme joukkueen kanssa Leidit Laavulla-reissulla, josta jonkun maininnan olenkin johonkin aiempaan blogitekstiin laittanut.
Opiskelujen aluksi saimme tehtäväksi laatia kirjoittajaprofiilin – miksi, miten, milloin kirjoitan jne. Kerroin pitäväni blogia. Ajattelin, kehtaanko laittaa linkkiä tänne, jos opettaja käy katsomassa ja huomaa että edellisestä tekstistä on taas kuukausia aikaa. Päädyin kuitenkin siihen, että laitan, ja lisäsin kirjoitukseeni, että haluan pitää blogin olemassa niitä hetkiä varten, kun tulee tarve ja halu kirjoittaa. Nyt meni muutama kuukausi ilman tätä tarvetta, mutta nyt kun se kirjoitustarve tuli, on hyvä että sille on foorumi olemassa. Välillä tekee hyvää kirjoittaa tällaista päätöntä ajatuksenvirtaa Sosiaalityön asiakassuhteet-esseiden sijaan.
Ehkäpä tätä kirjoitusintoa nyt löytyy kun pakosta joutuu noita raportteja ja esseitä vääntämään niin hanat aukeaa. Tai sitten ei. Jää nähtäväksi, mutta en taas ota stressiä tästä vapaa-ajan kirjoittelusta kun melkoisesti energiaa vievät nuo opiskeluhommatkin. 
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, kiitos! 🙂