Lainaa.com

Luokka: Yleinen

Yleinen

Isät ja pojat puussa

11.12.2016, Anni

Isät ja pojat puussa on MLL Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön vuonna 2016 toteuttama projekti. Kohderyhmänä olivat Varsinais-Suomen alueella asuvat, lievästi neuropsykiatrisesti oireilevat 12-16-vuotiaat pojat sekä heidän isänsä. Pojan kanssa isän sijaan mukana saattoi olla myös isäpuoli, kummisetä tai tukihenkilö. Toiminta sijoittui Kuntoutussäätiön tiloihin Paimioon sekä retkeily- ja harrastekohteisiin Turun ja Salon alueelle. Tarkoituksena oli lähentää …

Yleinen

Työttömän arkiviisu

19.11.2016, Anni

Edellisessä tekstissäni kerroin Luonto lähelle ja terveydeksi-hankkeesta, jonka ohjeistuksessa oli mainittu luonnon hyödyntäminen pitkäaikaistyöttömien kanssa työskennellessä. Ryhdyin tutkimaan tätä aihetta tarkemmin ja jonkin verran käytännön esimerkkejä löytyikin. Kuntouttavan työtoiminnan piirissä oleville työttömille on järjestetty Green Care-ryhmä Sipoossa, jossa ryhmän toimintaan sisältyi mm. maatilan töitä, Green Care-luentoja, puutarhapalstan hoitoa, sosiaalipedagogista hevostoimintaa sekä puisto- ja viheraluetöitä. Asiakkaat …

Yleinen

Ihmisen perustarpeet; ruoka, juoma, metsä

07.11.2016, Anni

Osa lukijoista varmasti tietääkin, että sosionomiopintoni ovat hyvässä vauhdissa tai etenevät ainakin johonkin tahtiin. Koska sosiaalialan ja sosionomin perustavanlaatuisiin tehtäviin kuuluu ihmisten hyvinvoinnin lisääminen ja omien kokemusteni ja tietoperustani pohjalta metsä ja luonto lisäävät hyvinvointia, on luonnollista yhdistää nämä kaksi asiaa. Aikuissosiaalityön kurssilla tehtäväksemme annettiin pitää blogia jostain kurssin aiheeseen liittyvästä, itseämme kiinnostavasta teemasta. Pienen …

Yleinen

Sommaren är kort

01.10.2015, Anni

Kesä meni eikä edes viheltänyt mennessään. Ensin odoteltiin pari kuukautta sen tuloa ja hitaasti se tuli mutta nopeasti se lähti. Jotkut vielä syyskuun auringosta vääntävät että ”nythän se kesä jatkuu loppupäässä kun alku oli kylmää”. Ei ole kuulkaa kesä vaikka kuinka aurinko paistaisi jos aamulla saa autonikkunoita skrapata. Paistaa se aurinko talvellakin paukkupakkasilla, ei auringonpaiste …

Yleinen

Norsu jääkaapissa

03.05.2015, Anni

Viime sunnuntaina oltiin hulluna Märyyn. Paikalliset kollegat varmasti nimen jo tunnistavatkin, mutta jästeille kerrottakoon, että kyseessä on geokätköreitti Halikossa. Rinki käsittää siis 24 kätköä ja on nimeltään ”Hulluna Märyyn”.  Ja tarkempi sijantihan on Märynummi, josta tuo reitin nimi. Sunnuntai oli melkoinen löhöpäivä ja vettä satoi. Joskus iltapäivällä kahden maissa sade loppui ja virittelin ajatusta, josko …

Yleinen

Lapsuuden metsä

21.03.2015, Anni

  Varhaisin metsämuistoni on, kun keräsimme mamman kanssa heidän takapihan metsässään olevan ison kiven päälle kuusenkäpyjä oravia varten. Olen ollut tuolloin ehkä 3-vuotias, joten muistoista osa koostuu jälkeenpäin minulle kerrotuista tapahtumista, mutta muistan, että oravat kävivät käpyjä syömässä ja usein kiven päällä olikin enää kasa kävynkaroja. Sitten kerättiin taas lisää ja odotettiin oravia syömään. Tuota …

Yleinen

Neiti Kevät

14.03.2015, Anni

  Tänään olisi ollut suorastaan laitonta olla ulkoilematta, kun keli oli tuollainen. Täyttä aurinkoa ja vajaa 10 plussaa. Lainkuuliaisena siis pakkasin repun ja käänsin auton keulan kohti Saloa ja Teijoa. Tuore kansallispuisto piti testata. Aiemmin olen Teijolla käynyt kaksi kertaa retkeilyalueella ja kerran laskettelurinteillä. Rinteillä iskin takaraivoni jäähän ja näkö lähti pariksi tunniksi aivotärähdyksen seurauksena, …

Yleinen

Nuuh nuuh.

30.01.2015, Anni

Koko viikko on mennyt enemmän tai vähemmän univelkaisena, illat horroksessa sohvalla. Reipas puoliso on käynyt kävelyllä joka ilta ja vihdoin eilen sai kammettua minutkin sohvalta ylös mukaan lenkille. Aivoissa surisi kun väsymys painoi päälle, ajattelin, että jospa siellä pihalla sitten virkistyisi kun saa itsensä sinne raahattua. No fyysisesti ehkä piristyin vähän kun sain happea keuhkoihin …

Yleinen

Männyn paluu osa 1

23.01.2015, Anni

Sateisen syksyn ja hyytävän talven aikana on näköjään sormetkin olleet kosteassa jäässä kun ei ole tarinoita ilmaantunut. Vai enkö ole ollut metsässä…? Jaa-a. Syksyllä oli kyllä pitkä tauko siinäkin, ihan liian pitkä. Jospa tässä nyt koostetta muutaman kuukauden ajalta. Syksyn aikana ei suuria vaelluksia tehty. Kävelylenkkejä Rivonmäellä, joista yhdeltä oli pakko tallentaa puhelimeen ”pieni” muistokin: …

Yleinen

Muinaispulu ja mystinen laavu

24.10.2014, Anni

Syysloma oli jo viikko sitten ja tämän tekstinkin kirjoitin pääosin silloin. Julkaisu jäi, koska kävi ilmi, että kuvat, joita yritin tähän liittää, olivat liian isoja tiedostokooltaan ja tässä viikon mittaan olen yrittänyt asiaa korjata. Ei onnistunut, joten valitettavasti tällä kertaa tulee julkaisu ilman kuvia 🙁 Tässäpä kuitenkin tarinaa viime viikonlopulta. —– Voikohan sitä parempaa keliä …

Yleinen

Viime viikonloppu Paimion metsissä

14.10.2014, Anni

Perjantaina tuli metsäntarve ja soitettiin äiti ja iskä koirien kanssa seuraksi ja käytiin kiertämässä Paimion Rivonmäen reitti. Se onkin kyllä reittinä aivan mahtava ja monipuolinen niin juoksuun, kävelyyn, pyöräilyyn tai vaikka kuperkeikkailuun ja talvella siellä kiertää hyvin hoidetut ladut. Reitti alkaa virallisesti Paimion Urheilupuistosta ja jos kiertää koko kierroksen, matkaa kertyy 6,3 km.  Reitti kulkee …

Yleinen

Uppikkekkaa

01.10.2014, Anni

Joskus metsässä on ihanaa olla yksin ja kuunnella vain hiljaisuutta ja metsän ääniä. Toki seurassakin voi olla hiljaa, mutta helpommin tulee juteltua toiselle ihmiselle kuin itsekseen, ainakin minuun pätee tämä. Tänään tiesin jo metsään lähtiessäni että ei tule olemaan hiljaista, kun seurana oli 2-vuotias kummipoika. Tämä oli pelkästään positiivinen asia, koska pää tarvitsi nyt sekä …

Yleinen

Luontoa kaikilla aisteilla

29.09.2014, Anni

Tänään päivällä iski blogiahdistus. Mitä jos kuluukin monta viikkoa enkä käy retkellä? Täytyykö sitten keksiä väkisin jotain mielipidettä jostain Metsähallituksen uudistuksista tai Kansallispuistojen toiminnasta? Tai laajentaa ajatuksia Amatsonin hakkuutuhoihin? Pelastaa maailman turskat ja valaat ja raportoida siitä? EI ANNI EI!! Alan näköjään heti stressata ja suorittaa tätäkin asiaa. Kuitenkin tämäkin ratkesi itsestään, kuten asiat yleensäkin. …

Yleinen

Ruuhkaa Kuhankuonolla

28.09.2014, Anni

Lauantai 27.9.2014 Päiväretki suuntautui Kuhankuonolle, Kurjenrahkan kansallispuistoon. Tarkempi kohde oli vielä hieman epäselvä ja lopullinen päätös syntyi vasta Kurjenpesän parkkipaikalla; Lakjärven laavu. Koska yksi porukastamme oli hieman flunssainen ja puolikuntoinen, siirrettiin autotkin lähemmäs eli Pukkipalon parkkipaikalle. Matkaa parkkipaikalta laavulle kertyi suorinta tietä 2 kilometriä. Matkalla poikettiin kuitenkin ihastelemassa maisemia Paltanvuorella, jonka laelle oli polulta matkaa …