Sateisen syksyn ja hyytävän talven aikana on näköjään sormetkin olleet kosteassa jäässä kun ei ole tarinoita ilmaantunut. Vai enkö ole ollut metsässä…? Jaa-a. Syksyllä oli kyllä pitkä tauko siinäkin, ihan liian pitkä. Jospa tässä nyt koostetta muutaman kuukauden ajalta.
Syksyn aikana ei suuria vaelluksia tehty. Kävelylenkkejä Rivonmäellä, joista yhdeltä oli pakko tallentaa puhelimeen ”pieni” muistokin:
Yksi vastenmielisimmistä metsän otuksista on etana, minkä kokoinen tahansa, ja vielä ällöttävämpi on tällainen käden kokoinen mutanttietana. Kuvassa siis oma käteni. Tämä oli merkittävin tapahtuma Rivonmäen lenkeiltä, joten ei kerrottavaa lapsenlapsille.
Marraskuun alussa lähdettiin lähikätköille ja löydettiin taas kotikunnasta uusi mielenkiintoinen ja jollain tapaa myös viihtyisä paikka. Pieni lapsille suunnattu luontopolku sekä laavu/nuotiopaikka. Nuotiopaikalta lähti muutama polku metsään joten ilmeisesti ympärillä kiertelee jonkinlaisia ulkoilureittejäkin.
Paikka löytyy Paimion sairaalan kupeesta, keskustasta tullessa sairaalan jälkeen kääntyy Korvenalantie, josta lähtee pienempi metsätie laavulle. Metsätie on ainakin lumettomaan aikaan autolle sopiva, mutta ei liene virallinen tie. Parkkitilaa on muutamalle autolle muutaman kymmenen metrin päässä laavusta.
Laavu on ilmeisesti sairaalan tiloihin muuttaneen MLL:n kuntoutuskeskuksen aikaansaannosta, joten satunnaisesti saattaa paikalla törmätä heikäläisten porukoihin.
Laavun vieressä oli jonkinnäköinen hiekkakuoppa/osittain umpeen kasvanut lampi ja näytti siltä että lumiseen aikaan kuopan reunoille saisi hyvät pulkkamäet. Lampi peitti vain osan kuopan pohjasta joten pulkkailu onnistuu vaikka vesi olisi sulaakin. Lapsille siis varmasti mukava paikka 🙂 Hiekkakuopan ympäri meni tuo luontopolku, pituudeksi arvioisin ehkä kilometrin verran. Matkan varrelle oli tehty kivoja kylttejä ja infolappusia:
Talvea lähdettiin hakemaan sitten vähän pohjoisempaa ja vietettiin joulu Levillä. Isompia vaelluksia ei sielläkään tehty, mutta 2-vuotiaan kummipojan seurassa pienemmistäkin lenkeistä tuli mielenkiintoisia retkiä.
Mökki sijaitsi vähän syrjässä keskustasta ja metsää oli ihan lähellä. Koska lunta oli enemmän kuin 2-vuotias on nähnyt koko elämänsä aikana yhteensä, hänet piti raahata umpihankeen kahlaamaan. Kummisetä otti kädestä kiinni ja pojat lähti tallustamaan. Lunta oli pienemmällä joissain kohti suunnilleen vyötäröön asti joten vähän rankkaahan se oli. Kymmenisen metriä oli kävelty kun kysyin että onko kiva mennä täällä lumessa, johon poika vastasi naama peruslukemilla; ”Joo. Mennään pois.” Selvä se sitten.
Joka päivä käytiin vaihtelevalla kokoonpanolla rinteillä, itse taisin vääntää monot jalkaan neljänä päivänä. Jaa niin yhtenä päivänä kyllä kiskoin jalkaan ihan hiihtomonot. N.viiden kilometrin lenkin jälkeen tuli hiertymää jos jonnekin ja taas totesin, että murtsikkasukset jääkööt varastonnurkkaan.Kunnes kolmen vuoden päästä taas keksin että ”kylläpäs se hiihto oliskin tehokas ja viihtyisä kuntoilumuoto, oikein leppoisaa ulkoilua, harmi kun en ole muutamaan vuoteen ehtinyt/muistanut/jaksanut/ym.ym. suksia kaivaa esiin” – sitten kaivan sukset esiin, hiihdän muutaman kilometrin (jonka aikana palvelutalosta talviretkelle lähteneet mummot kiitävät kukin vuorollaan ohitseni 50-luvun lautasuksineen) ja palaan kotiin veren maku suussa, hiertymät jaloissa ja lihakset särkien ja haaveilen, että voisin käskeä suksien keksijän suksimaan kuuseen tai sinne toiseen paikkaan, johon usein käsketään suksimaan. No, se siitä, palataan asiaan.
Alamäkimutkittelu elikkäs laskettelu on jonkin verran paremmin hallussa, tosin pysyn mielelläni sinisissä rinteissä, punaisiin innostun jos oikein hienosti on mennyt eikä reisissä tunnu pahempaa polttelua tai revähtämisvaaraa. Levillä viihdyin pari päivää pääasiassa etelärinteillä eli siellä, missä brittiläiset hiihtokoululaiset harjoittelivat aurausta ja vanhemmat opettivat kolmivuotiailleen laskettelun saloja. Tähän porukkaan nähden tunsin itseni Tanja Poutiaiseksi joten sujahtelin coolina näiden aloittelijoiden lomasta rinnettä alas \o/ Jou mään!!
Pakkasta oli ihan hitokseen, joka päivä -20-30C, parina päivänä taisi käydä lämpimällä puolella, ehkä -17C. Hyvällä varustuksella (kuten kuvasta näkyy) ja asenteella ei kirpakka keli kuitenkaan häirinnyt menoa.
Reissulta otettiin reilu 400 valokuvaa. Kuvien pääosassa on jostain syystä eräs 2-vuotias puuhastelija, joten kovin montaa ”metsäkuvaa” ei saaliiksi jäänyt. Tässä nyt kuitenkin muutama kuva rakkaista ystävistäni männyistä.
Uusi vuosi alkoikin mukavasti kun lunta tuli heti ensimmäisinä päivinä. Seuraavaan metsäilyyn liittyykin lunta ja myös yllättäen eräs 2-vuotias…
Viime vuonna käytiin loppiaisena metsäilemässä kummipojan perheen kanssa, paistettiin makkarat heidän ”takapihallaan” ja koska nyt oli tiedossa jälleen vapaapäivä eikä ohjelmaa, päätettiin jatkaa perinnettä. Liedon Lihakaupasta (ei maksettu mainos) ostettiin paketillinen Jethron jöötiä vai mikähän lie nimi ollut, pakattiin termarit ja kuksat reppuun ja talsittiin kohti nuotiopaikkaa.
Keli oli sitä luokkaa, että ei parempaa talvikeliä kyllä voisi keksiä. Pakkasta vajaa 15 astetta, metsässä tuulensuoja, aurinko pilvettömällä taivaalla ja puhdasta lunta. Kyllä siinä mieli lepäsi…
…vaikkakaan fyysinen puoli ei niinkään lepoa saanut kun nuorisojengiläinen kävi päälle. Yritin taistella vastaan mutta huonostihan siinä lopulta kävi.
No selvittiin siitäkin kahakasta ehjin nahoin lopulta. Ehjin nahoin en tosin meinannut selvitä siitä, kun nuotioon heitetyn talouspaperin hiiltyneet rippeet lähtivät tuulen mukana leijumaan ja laskeutuivat pipooni. Kuvassa näkyvä karva otsan kohdalla ei enää ole ihan täydellisen kaunis ja symmetrinen, koska kämmenen kokoinen alue muovisen tekoturkiksen hapsuista suli tämän hehkuvan paperinpalan alla. Tähän siis varoituksen sana siitä paperin heittämisestä nuotioon… Lähellä oli ettei osunut naamaan tuo leijuva paperi ja ihan hienon steppinumeron sain kyllä aikaiseksi tuostakin kun yhtäkkiä koko sakki alkoi huutaa ja varoitella mutta kukaan ei oikein saanut sanottua että mitä pitää varoa. Varoin sitten maalta, mereltä ja ilmasta tulevia hyökkäyksiä ja tanssin ja huidoin joka suuntaan ennen kuin selvisi missä vaaranaiheuttaja piilee.
Vaaroista ja nujakoista huolimatta oli mahtavan ihana ja viihtyisä loppiaispäivä Piikkiön korpimetsässä 🙂
Vielä yksi mainitsemisen arvoinen reissu tehtiin tuossa juuri loppiaisen alla, jälleen kotikunnan kätköjä metsästeltiin. Lunta oli parikymmentä senttiä, mikä teki metsätaipaleet vähän raskaiksi, mutta pisin yhtämittainen kävely oli vajaa 500 metriä joten ylirasitustilaan asti ei päästy.
Kätköistä haettiin ”Näköala?”, ”Yllätysmuna”, ”Oravien valtakunta”, ”Ihan hieno paikka – Paimio Alphabet I”, ”Kevätmuutto II” sekä ”TB/GC Motelli Paimio”. Melko peruskätköjä kaikki, ei mitään mullistavia keksintöjä tai haasteita lukuunottamatta tuota TB-motellia. Siinä oli tekijä nähnyt vaivaa, sitä suosittelen kaikille jotka haluaa vähän spesiaalijuttuja kätköreissulle 🙂
Näistä kätköistä suosikkini oli kuitenkin Oravien valtakunta, ei niinkään itse kätkörasian tms. vuoksi vaan koska sain taas apinoida ja kiivetä sinne oravien valtakuntaan. Puihin kiipeily on jostain syystä aivan mahtava ja hieno juttu, en osaa selittää syytä siihen. Jossain kun näen tukevan männyn, jossa on paljon hyviä oksia, pitää oikein hillitä itsensä ettei syöksy kiipeilemään. Toki jos aikaa on ja tilanne sen sallii niin kiipeänkin, mutta joka tilanteeseen tuo puukiipeily ei sovellu 🙂 Kätköily on kuitenkin yksi niistä tilanteista, jolloin kiipeily on sallittu ja jopa välttämätöntä näiden puukätköjen kohdalla, joten ne kuuluvat ehdottomasti suosikkeihini.
Tässä puussa kätkö oli arviolta n.3 metrin korkeudella. Korkeimmalta olen tainnut hakea puupurkin Littoisista, veikkaisin korkeudeksi 5-7 metriä. Yksin reissussa ja ilman mitään turvavälineitä, jälkeenpäin ajateltuna melko hölmöä, mutta jostain syystä pelon tunnetta ei tule siinä kiivetessä eikä taida oikein järkikään kulkea…
Tässäpä näitä menneiden kuukausien reissuja tiivistetysti. Nyt on lunta tullut ja päivät alkaa olla valoisampia, josko tässä keväämmällä tulisi enemmän tehtyä metsäretkiä ja ehkä jopa muistaisi niistä kirjoitella 🙂 Tänään on satanut taas paksu kerros lunta pihaan, joten saappaat jalkaan ja lumihommiin –>