Isät ja pojat puussa on MLL Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön vuonna 2016 toteuttama projekti. Kohderyhmänä olivat Varsinais-Suomen alueella asuvat, lievästi neuropsykiatrisesti oireilevat 12-16-vuotiaat pojat sekä heidän isänsä. Pojan kanssa isän sijaan mukana saattoi olla myös isäpuoli, kummisetä tai tukihenkilö. Toiminta sijoittui Kuntoutussäätiön tiloihin Paimioon sekä retkeily- ja harrastekohteisiin Turun ja Salon alueelle.
Tarkoituksena oli lähentää isien ja poikien suhdetta ja saada heille yhteistä tekemistä, johon ei arjessa välttämättä ole aikaa tai jostain syystä ei vaan tule yhdessä tehtyä asioita.
Projektiin sisältyi toimintaviikonloppuja, joissa ohjelmana oli melontaa, kiipeilyä, retkeilyä tai seikkailua. Lisäksi tehtiin kunkin pojan toiveiden perusteella erilaisia harrastekokeiluja, kuten BMX-pyöräilyä, ammuntaa ja kartingia.
Projektiin valittin osallistujat hakemusten perusteella; jokainen isä-poika-pari osallistui vuoden yhteensä kahteen harrastekokeiluun sekä kolmeen toimintaviikonloppuun. Jokaiseen toimintaviikonloppuun mahtui 5-6 osallistujaparia.
Aktiivisen toiminnan lisäksi projekti sisältää perhekohtaisen alku- ja loppuhaastattelun sekä lopuksi henkilökohtaisen harrastesuunnitelman tekemisen.
Projektivastaava Satu Kanasen mukaan tavoitteena on huomioida isän rooli pojan nuoruusiän kasvamisessa ja itsenäistymisessä. Kananen kertoo, että näinkin lyhyen ajan puitteissa on saatu merkittäviä tuloksia aikaan. Yhteisten myönteisten kokemusten kautta isien ja poikien välinen luottamus ja vuorovaikutussuhde on voimistunut ja pojat ovat kotioloissakin alkaneet toimia enemmän isiensä kanssa. Myös nuoren oma itseluottamus on vahvistunut toiminnan myötä. Tärkeimmäksi anniksi osallistujien itsensä mukaan on koettu keskinäisen suhteen paraneminen.
Isät ja pojat puussa-projektin loppuseminaari pidettiin 8.12.2016 Paimiossa, mutta rahoitusta RAY:lta on haettu toiminnan jatkumiselle vuodelle 2017.
Alla projektin video, joka julkaistiin EOE kansainvälisessä
seikkailukasvatusseminaarissa Itävallassa syyskuussa 2016.
Olin kuullut projektista ohimennen jo aiemminkin mm. paikallislehden julkaisemassa jutussa muistaakseni alkuvuodesta. Pidin juttua jo silloin kiinnostavana ja uskoin, että tuloksia syntyy.
Muutama viikko sitten osallistuin Kuntoutussäätiön avoimien ovien päivään ja siellä projekti tuli jälleen esille. Tällä kertaa kertojana oli projektityöntekijä ja seikkailuohjaaja Veli-Matti Virtanen, jolla olikin autenttinen kokemus vuoden aikana toteutuneista projektin toiminnoista sekä tietenkin asiakkaista. Yleisö esitti myös paljon kysymyksiä, joten sain laajan kuvan projektin toiminnasta. Itse kysyin, onko vastaavaa toimintaa ajateltu tytöille kohdistettavaksi. Kuulemma ei toistaiseksi, vaan pysytään tässä hyväksi havaitussa kaavassa, jos jatkorahoitusta saadaan, mutta ajatustani ei kuitenkaan tyrmätty.
Isien ja poikien suhde on tietenkin tärkeä, mutta mielestäni myös isien ja tyttöjen suhde tulisi huomioida. Yleisesti ottaen uskoisin, että etenkin tuossa 12-16-vuoden iässä, jolle kohderyhmälle projekti oli suunnattu, isien ja tyttöjen suhde etääntyy tytön ehkä enemmän hakiessa äidiltä mallia ja ohjeita kasvamiseen. Kuitenkin isälläkin on tärkeä rooli tytön elämässä teini-iässäkin.
Virtasen luennolla tuli esiin, että kysyntää projektille olisi ollut laajemmaltikin; pääkaupunkiseudultakin kyseltiin mahdollisuuksia osallistumiseen, mutta heille jouduttiin vastaamaan kieltävästi, koska toiminta painottui maantieteellisesti Turun ja Salon seudulle. Pohdin, voisiko projektista tulla laajemmin käytetty toimintamalli, jonka voisi konseptoida ja toteuttaa myös muualla Suomessa. Projektin tuotoksiin (video, lehtijutut, luento jne) tutustuttuani jäi entistä vahvemmin sellainen olo, että tällaiselle toiminnalle olisi tarvetta ja varmasti kysyntääkin ympäri Suomea ja miksei jopa ympäri maailmaakin.
Aikuissosiaalityön näkökulmasta projekti toimii ehkä enemmänkin ennaltaehkäisevästi tai palveluntarvetta vähentävästi. Kenties tähän projektiin osallistuneet eivät enää tarvitse tai tule lainkaan tarvitsemaan esimerkiksi perhetyöntekijän palveluita. Mahdolliset lapsen oireilusta johtuvat vanhempien uupumus- tai mielenterveysoireet lieventyvät ja sen myötä sosiaalipalvelujen tarve vähenee. Projektin tiimoilta tätä puolta ei juurikaan tarkemmin tutkittu, mutta maalaisjärjellä ja loogisesti ajateltuna voisin kuvitella, että tällaisia muutoksia on joidenkin perheissä saattanut tapahtua. Ja vaikka projektissa osallisena oli vain lapsen isä, uskon vahvasti, että myös perheen toinen aikuinen hyötyy toiminnan positiivisista tuloksista perheen yhteisen vuorovaikutuksen ja suhteiden parantuessa.
Lisäksi aikuissosiaalityö tulee esille siinä, että nämä oireilevat pojathan ovat potentiaalisia tulevia asiakkaita, jos heidän oireitaan ei huomioida eikä heitä tueta riittävästi. Tällaisella toiminnalla siis ehkäistään monien nuorten tarvetta aikuissosiaalityön palveluihin heidän täysi-ikäistyttyään.
Lähteet
Esite Isät ja pojat puussa
https://lastenkuntoutus-net-bin.directo.fi/@Bin/9bc5beb241cb62b6f767c61257f049d5/1481451772/application/pdf/304297/IPP%20esite%202016%20p%C3%A4ivitetty.pdf Viitattu 11.12.2016
Isät ja pojat puussa-projektin Facebook-sivut
https://www.facebook.com/Is%C3%A4t-ja-pojat-puussa-projekti-RAY-817176198362487/?fref=ts
Viitattu 11.12.2016
MLL Kuntoutussäätiön avoimet ovet, seikkailuohjaaja Veli-Matti Virtasen luento, 17.11.2016
Sosiaali- ja kuntatalous 6/2016
http://www.yritma.fi/nettilehti/1479393143.pdf Viitattu 11.12.2016