Osa lukijoista varmasti tietääkin, että sosionomiopintoni ovat hyvässä vauhdissa tai etenevät ainakin johonkin tahtiin. Koska sosiaalialan ja sosionomin perustavanlaatuisiin tehtäviin kuuluu ihmisten hyvinvoinnin lisääminen ja omien kokemusteni ja tietoperustani pohjalta metsä ja luonto lisäävät hyvinvointia, on luonnollista yhdistää nämä kaksi asiaa. Aikuissosiaalityön kurssilla tehtäväksemme annettiin pitää blogia jostain kurssin aiheeseen liittyvästä, itseämme kiinnostavasta teemasta. Pienen pohdiskelun jälkeen muistin, että minullahan on jo blogi, joskin se on jäänyt vähän paitsioon opintojen alettua. Päätin kuitenkin herättää sen horroksesta ja valitsin teemakseni metsän ja luonnon merkityksen ja vaikutuksen sosiaalialan työssä. Koska kyseessä on ammatillinen blogitehtävä, tulee teksti olemaan hieman enemmän asiasisältöistä ja teoreettista lähdeviitteineen aiempiin kirjoituksiin verrattuna. Asiat ovat kuitenkin itselleni tärkeitä ja kiinnostavia ja toivon että lukijakin oppii jotain uutta tai havahtuu pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta.
Uskon, että jokaisessa ihmisessä on olemassa perustarve saada tietty annos metsää ja luontoa säännöllisesti, jotta mieli pysyy koossa. Nyky-yhteiskunta on kaupungistunut ja suurimmissa kaupungeissa luonto on yhtä kuin kaupunkipuisto siistein nurmikkoaluein ja penkein varustettuna. Joillekin tämäkin riittää, eivätkä he välttämättä asiaa edes tiedosta saadessaan ”pakollisen” luontoannoksensa esimerkiksi kävellessään bussipysäkille puiston läpi. Samoin on laita maaseudulla asuvilla, joilla metsä on takapihalla jatkuvasti. Jos olisin lapsesta asti syönyt säännöllisesti ja tarpeeksi tuntematta koskaan nälän tunnetta, en tietäisi mitä nälkä on, koska tarve olisi tyydytetty jatkuvasti. Kuitenkin on paljon ihmisiä, jotka asuvat kaupungeissa, lähiöissä tai taajamissa kuka mistäkin syystä ja tarvitsisivat isomman annoksen luontoa pitääkseen itsensä virkeinä ja hyvävointisina. Itse kuulun tähän joukkoon. Huolimatta siitä, että lähimpään metsään on matkaa vain puolisen kilometriä ja rivitalosta löytyy suurehko vihreä takapiha, koen silti saavani liian vähän metsää tarpeeseen nähden. Arjen hektisyys ja stressi painaa tarpeen aivojen perukoille ja se tulee esiin vasta kasvaessaan hälyttävän suureksi.
Tällaisia ajatuksia herää minulle kokemusteni perusteella. Ajatusteni pohjaksi löytyy kuitenkin tieteellisesti tutkittua faktaakin.
SYKE (Suomen Ympäristökeskus) on toteuttanut vuosina 2013-2014 hankkeen ”Ekosysteemipalvelut ja ihmisen terveys”, jossa kartoitettiin luonnon hyvinvointivaikutuksia ja vaikutusta ihmisten terveyteen. Raportissa todetaan, että mikäli monimuotoisen luonnon hyvinvointivaikutukset otettaisiin nykyistä laajemmin käyttöön sosiaali- ja terveydenhuollossa, yhteiskunnan olisi mahdollista saavuttaa taloudellisia säästöjä sekä psyykkisten että fyysisten sairauksien hoidossa ja erityisesti ennaltaehkäisyn osalta. Hankkeen lopputuloksena suositellaan toteutettavaksi Luonto lähelle ja terveydeksi-ohjelmaa, jossa suositeltiin mm. turvaamaan lähiluontoalueiden säilyminen ja hoito, käyttämään luontoa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien, pitkäaikaistyöttömien sekä työuupuneiden kuntoutuksessa, huomioimaan luonnon mahdollisuudet lasten, vanhusten ja muiden erityisryhmien hoidossa sekä tiedottamaan kansalaisille luonnon terveyshyodyistä eri kanavien kautta. (Jäppinen, J-P., Tyrväinen, L., Reinikainen, M. & Ojala, A. 2014).
Viime vuosina ei ole montaakaan päivää kulunut ilman uutisia heikosta taloustilanteesta ja pakollisista säästöistä eri alueilla. Ikävimmin säästöt iskevät heikoimmassa asemassa oleviin, kuten esimerkiksi edellä mainittuihin mielenterveys- ja päihdekuntoutujiin ja erityisryhmiin. Heille monet palvelut ovat erityisen tärkeitä, eikä heillä välttämättä ole varaa hankkia vastaavia palveluita yksityiseltä sektorilta. Luonnon käyttäminen laajemmin ja monipuolisemmin toisi tarvittavia säästöjä ja joissain tilanteissa saattaisi jopa tuottaa parempia tuloksia kuin nykyiset hoito- ja kuntoutusmenetelmät.
Aikuissosiaalityön näkökulmasta luontomenetelmiä voisi käyttää monissa arkisissa tilanteissa. Mielenterveyspotilaille lääkkeiden rinnalle tai jopa sijaan voisi vinkata luonnon tutkituista vaikutuksista; kenties mielenterveys- tai päihdekuntoutujien vertaisryhmän kokoontumisen voisikin järjestää luontopolulla jonkin ankean kokoustilan sijaan? Voisiko sosiaaliohjaaja tehdä asiakkaan alkuhaastattelun puistokävelyn lomassa? Palveluiden läheisyyden ohella voisi uusia asumispalveluyksiköitä rakennettaessa ottaa huomioon myös luontoympäristön.
Päihdekuntoutujilla tätä onkin jo toteutettu ainakin Helsingin Tervalammen Kartanossa, jossa kerran viikossa kokoontuu Luontoryhmä. Ohjelmaan kuuluu vuodenajan mukaan mm. kalastusta perkuineen ja ruoanlaittoineen, sienestystä, kasvien tunnistamista ja muuta luontoretkeilyyn liittyvää. Ryhmän toiminnasta tehdyssä tutkimuksessa osallistujat kertoivat saavansa luonnosta voimaa, irtautuvansa arjesta ja voivansa ”opetella itsen kanssa olemista”. (Mesimäki, K. 2011).
Toivoisin tulevaisuudessa näkeväni ja kuulevani enemmän tällaisia esimerkkejä ja lisäksi, päättäjien vakuuttamiseksi, tutkimuksia niiden positiivisista tuloksista. Luontokokemukset vain ovat huonosti mitattavissa niiden ”abstraktiuden” vuoksi ja useinhan se on talouslaskelmissa niin, että mitä ei voi numeroilla ja tilastoilla mitata, sitä ei ole tapahtunut.
Lähteet
Jäppinen, J-P., Tyrväinen, L., Reinikainen, M. & Ojala, A. Luonto lähelle ja terveydeksi. Ekosysteemipalvelut ja ihmisen terveys. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2014.
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153461. Viitattu 4.11.2016.
Mesimäki, K. Luonnosta voimaa ja vaihtelua. 2011.
http://www.hel.fi/static/sote/paihde/julkaisuja/luonnosta_voimaa.pdf. Viitattu 7.11.2016.