Lauantai 27.9.2014
Päiväretki suuntautui Kuhankuonolle, Kurjenrahkan kansallispuistoon. Tarkempi kohde oli vielä hieman epäselvä ja lopullinen päätös syntyi vasta Kurjenpesän parkkipaikalla; Lakjärven laavu. Koska yksi porukastamme oli hieman flunssainen ja puolikuntoinen, siirrettiin autotkin lähemmäs eli Pukkipalon parkkipaikalle. Matkaa parkkipaikalta laavulle kertyi suorinta tietä 2 kilometriä. Matkalla poikettiin kuitenkin ihastelemassa maisemia Paltanvuorella, jonka laelle oli polulta matkaa 200 metriä.
Takaisin tultiin samaa reittiä lukuunottamatta poikkeamista Paltanvuorelle.
Ruuhkaa? Kyllä vain. Kurjenpesän parkkipaikka oli täynnä autoja ja kaverimme, joka oli meitä siinä hetken odotellut, kertoi, että reiteille oli juuri lähtenyt muutama isompi seurue. Ison tien varressa oli myös kyltti ”Savojärvi kokoontumisajot” – ei selvinnyt minkä lajin kokoontumisajot oli kyseessä koska ei Savojärvelle lopulta sitten lähdetty. Osittain tästä ruuhkasta johtuen päädyttiin siirtymään hieman kauemmas Kurjenpesältä, vaikka lopulta saatiinkin todeta, että sinä päivänä taisivat kaikki merkityt reitit olla enemmän tai vähemmän ruuhkaisia. Ei mikään ihme, kyseinen päivä oli kyllä syyskeliä parhaimmillaan; raikas ilma, auringonpaiste, lämpötila +10 asteen kieppeillä.
Hämmennystä ja ärtymystä reissulla aiheuttivat hieman epäselvät/puutteelliset opasteet. Ensinnäkään ”isolta tieltä” eli Säkyläntieltä (204) ei ole opastusta muualle kuin Kurjenpesän parkkipaikalle. Sieltä taas ei autolla pääse etenemään muualle. Kuitenkin parkkipaikkoja on useammankin reitin ja laavun lähistöllä. Turusta päin tultaessa muutama kilometri ennen Kurjenpesän opasteita, Tortinmäen tienoilta, kääntyy Järvijoentie, jonka varrelta löytyikin sitten opasteet Vajosuon parkkipaikalle sekä Töykkälän laavulle, jossa tosin ei virallista parkkipaikkaa ole. Oma kohteemme Pukkipalo oli kuitenkin onnistuttu oikein hyvin pitämään piilossa viimeiseen asti.
Järvijoentieltä käännyttiin Saksalantietä oikealle ja jonkin matkan päästä tuli opasteet Rantapihan parkkipaikalle. Karttaa seuraten jatkoimme kuitenkin vielä eteenpäin muutaman sataa metriä ja lopulta puskan takana pilkotti ihan asiallinen kyltti Pukkipalon parkkipaikasta. Ja saimmekin yllättyä, kuinka moni muukin sen parkkipaikan oli löytänyt!
Autoista purkauduttuamme oli edessä taas seuraava ongelma; ei yhtäkään opastetta Lakjärvelle. Lopulta karttoja yhdistelemällä ja maalaisjärkeä käyttämällä päädyttiin yhdelle reitille joka onneksi osoittautui oikeaksi. Matkan varrella tuli vielä yksi risteys, jossa ei ollut opastetta mihinkään suuntaan, mutta aiempien muistikuvien perusteella löytyi oikea suunta.
Seuraava risteys olikin jo sitten hyvin opastettu ja siitä poikkesimmekin, opastekyltin avustamana, Paltanvuoren huipulle.
Paltanvuori voisi toimia esimerkiksi hyvänä evästaukopaikkana; kallion päällä on mukava istuskella ja kallion laella oli myös tukeva penkki. Sen suurempia viihtyvyyselementtejä ei paikalla ole, joten wc-käynnit ja tulenteko pitää jättää muualle, mutta juomataukoon ja vaikka trangiaruokailuun paikka on mainio. Joskin kovalla tuulella voi vähän viima käydä, korkealla kun ollaan.
Paikalla oli myös taulu, jossa oli tietoa alueen kalliosta ja maaperästä; alueella on paikoin jopa yli 200 kilometriä paksu kallioperä.
Laavulle mennessämme törmättiin vielä pieneen partiolaisporukkaan ja muutamaan koiranulkoiluttajaan, mutta yllättäen laavuille päästyämme toinen olikin täysin vapaa. Lakjärvellä on siis kaksi laavua ja toisessa oli muutama retkeilijä, joten laitoimme omat tulet tyhjään laavuun.
Retken kuin retken kohokohta on aina tulenteko ja sitä seuraava eväshetki. Tällä(kin) kertaa evästä olisi riittänyt isommankin porukan tarpeisiin; omaan reppuun avaamattomina jäivät pillimehut ja yksi makkarapaketti… Pakollinen retkieväs on Domino-keksipaketti, kertaakaan en muista että se olisi jäänyt avaamatta 😉
Evästelyn jälkeen käytiin vielä katsomassa sitä itse Lakjärveä, laavut kun eivät sijaitse ihan rannassa vaan parinsadan metrin päässä. Soma pieni suojärvi, ranta-aluekin oli sen verran kosteaa että upotti hieman kävellessä.
Matka takaisin autolle sujuikin hyvin ilman eksymisiä. Autolla poispääsy aiheutti vielä pientä sumplimista, koska hyvin moni oli löytänyt sen parkkipaikan myös meidän jälkeemme ja tilaa ei ilmeisesti oltu mitoitettu ihan niin monelle autolle. Päästiin kuitenkin ilman kolhuja 🙂
Kotimatka tehtiin hiukan eri reittiä kuin tullessa, poikettiin Vajosuon ohi ja Lavamäen läpi Paattisille, matkalta poimittiin kaksi geokätköä. Virkistävän metsäreissun jäljiltä oli energinen olo ja kahden löytyneen kätkön myötä hyvä fiilis säilyi koko loppupäivän 🙂
MENKÄÄ METSÄÄN, SUOSITTELEN!
ps. lisäilen kuvia artikkeleihin heti kun opin miten se tapahtuu… 😀