Syysloma oli jo viikko sitten ja tämän tekstinkin kirjoitin pääosin silloin. Julkaisu jäi, koska kävi ilmi, että kuvat, joita yritin tähän liittää, olivat liian isoja tiedostokooltaan ja tässä viikon mittaan olen yrittänyt asiaa korjata. Ei onnistunut, joten valitettavasti tällä kertaa tulee julkaisu ilman kuvia 🙁 Tässäpä kuitenkin tarinaa viime viikonlopulta.
—–
Voikohan sitä parempaa keliä syyslomalle saada kuin pilvetön taivas täydellä auringolla ja viitisen lämpöastetta? En keksi kyllä heti mikä olisi parempi keli.
Tästä intoutuneena päätettiin lähteä parille kätkölle lähiseuduille (tässä välissä muuten mainittakoon, että blogiteksteissä, jos muuta ei erikseen mainita niin ”me” on yhtä kuin minä ja mieheni Antti). Eli siis Antin kanssa katseltiin kartalta pari sopivaa kätköä ja suunnattiin auton keula kohti purkkeja.
Kätköiksi valikoituivat ”Muinaispulu GC19TD8” sekä ”Oho, onk tää jo: Paimio Alphabet – O ? GC5BR5B”. Tietämättömille tiedoksi, että nämä sijaitsevat molemmin puolin 110-tietä heti Paimioon tultaessa Tammisillan kohdalla.
Mäen päällä 110-tien varressa on parkkipaikka, jossa lukee ”Vain laavun käyttäjille”. Toisella puolen tietä samassa kohdassa on puinen kyltti/nuoli ”Laavu”. Melko hämärää touhua, ajattelin monta vuotta, kun ohi ajelin. Mikä ihmeen laavu, johon polku kulkee suunnilleen omakotitalon pihan poikki…? Vasta kätköilyharrastuksen myötä selvisi tämäkin, kun laavusta jossain kätkökuvauksissa mainittiin. Ja vaikka kätköilyäkin on tullut harrastettua enemmän tai vähemmän jo lähes neljä vuotta, en silti ole saanut aikaiseksi käydä täällä laavulla. Laavusta lisää tuonnempana.
Ennen laavulle menoa kuitenkin käytiin hakemassa tuo ”Muinaispulu”, joka sijaitse melko lähellä laavun parkkipaikkaa. Joku on traktoreilla ja muilla vehkeillä tehnyt auton mentävän tien suunnilleen kätkön nurkalle, mutta jaksettiin siitä huolimatta kävellä parkkipaikalta asti reilut puolisen kilometriä mäen päälle. Kätkö löytyi helposti ja sen jälkeen ihailtiin hetki maisemia ja aurinkoista syyskeliä kukkulan laelta. Sen verran oli puita että ihan esteetöntä näkymää ei Piikkiön suuntaan saanut, mutta kannattaa käydä kyllä katsomassa, mukava kallio vaikka pienelle piknikille kesällä 🙂
Muinaispulun löydyttyä laskeuduttiin alas korkeuksista ja lähdettiin kohti laavua. Polun alku on hyvin opastettu ja selkeä, mutta matkalla tuli pari risteystä, joissa vähän jouduttiin arpomaan suuntaa. Melko helposti kuitenkin päädyttiin ”enemmän tallattuun” polkuun molemmissa tapauksissa ja laavu tulikin vastaan lopulta.
Kyseessä on siis yksityisen omistajan ylläpitämä laavu, joka sijaitsee n.500 metrin päässä tuosta parkkipaikasta. Ja hieno laavu olikin. Siisti ja mukavan oloinen paikka. Myös huussi löytyi lähistöltä. Vieraskirjaa lukiessa vaikutti siltä, että kaikki muut lähiseudun ihmiset ovat hyvinkin tietoisia paikasta ja ihmettelin entistä enemmän, miksen ole koskaan päätynyt sinne.
Laavu toimi välietappina matkalla toiselle kätkölle, jonne oli laavulta vielä matkaa vajaat puolisen kilometriä. Vaikka aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli korkeimmillaan siinä puolen päivän tienoilla, metsä oli sen verran tiheää, että valonsäteet eivät päässeet maahan asti. Korkeat kalliot reunustivat polun seutua ja naavamaista sammalta roikkui kallioiden reunoilla. Tuli vähän ”satumainen” fiilis, odotin että kohta jostain kurkkaisi joku menninkäinen tai vähintään puutarhatonttu. Ei kuitenkaan ilmestynyt kuin nainen ja poika pienen koiran kanssa.
Kätkölle kuljettiin mutkikasta polkua pitkin ja kätkö löytyi pienen hakemisen jälkeen. Koordinaatit olivat hiukan pielessä, mutta aiemmista loggauksista saatiin vinkkiä mihin suuntaan nollasta kannattaisi lähteä. Kätkölle tultaessa oli tehty pieni ketunlenkki kun oltiin seurattu polkua, mutta takaisin päin lähtiessä päätettiin, että oikaistaan metsän poikki niin päästään takaisin polulle vain vähän eri kohdasta. Paluumatkalla vastaan tuli pari sienestäjää, näkyi olevan kassit täynnä suppiksia.
Parin tunnin raikkaan ulkoilun jälkeen maistui Cafe Astassa kanatasku ja solmupulla 🙂